Mars-luento 17.11.2015, klo 18:00
Ph.D. Risto Pellinen, emeritus professor tulee kerholle esitelmöimään MARS - planeetasta.
Kaikki kiinnostuneet mukaan!
Tarjolla Kahvia/teetä ja pikku purtavaa.
Hallitus
torstai 8. lokakuuta 2015
torstai 24. syyskuuta 2015
Syksyn 2015 tapahtumia
Syksylle 2015 on luvassa mm. seuraavia tapahtumia:
Tiistai 17.11 - Mars-aiheinen luento
Tiistai 15.12 - Pikkujoulut
Tervetuloa mukaan!
torstai 20. elokuuta 2015
Syyskausi 2015 on avattu!!
Tiistaina 18.8 avattiin kerhon syyskausi kerhon luolalla. Paikalla oli mukavasti porukkaa ja puheensorinan alta ei meinannut ajoittain kuulla edes omia ajatuksiaan !!
Kesän aikana on Kisällintie muuttanut muotoaan, tien reunaan on metsäkaistaleen ja parkkipaikan tilalle ilmestynyt rakennustyömaa.
Autot pitää jättää parkkiin aivan Kisällinkujan Käskynhaltijantien puoleiselle sivulle mutkan tienoolle tai sitten Hirsipadontien varteen. Talon pihalle eivät kerholaiset saa autoja parkkeerata!
Samalla osoite on mennyt uusiksi katunimien muutoksen johdosta. Kerhon osoite on nyt Kisällinkuja 1 a B1.
Fyysisesti kerho on täysin samassa paikassa kuin jo pari viime vuotta, kadun nimi on vain muuttunut!!
Hyvää ja lämmintä (vihdoinkin..) loppukesää ja tervetuloa kerholle tiistaisin klo 18!!
73s de Hessu OH2LH, pj.

maanantai 8. kesäkuuta 2015
tiistai 12. toukokuuta 2015
Operaatio Vesikko 6-7.6 2015
Kerholaiset aktivoivat kerhon aseman, OH2AN/SUB, jälleen kansainvälisenä museolaivaviikonloppuna 6-7.6 Suomenlinnassa museosukellusvene Vesikossa.
Asemalla on HF asema ja käytettävät taajuudet ovat:
SSB:
3710kHz +-QRM
7070kHz +- QRM
14170kHz +-QRM
CW:
joka CW bandin (myös WARC:t) alusta 25kHz +-QRM
Asema on äänessä klo 11-18 SA kumpanakin päivänä.
Asemalla on useita operaattoreita.
Kaikki Vesikko - operaation QSO:t kuitataan Vesikko aiheisella QSL.:llä (ks. QRZ.com, OH2AA)
Lauantaina 6.6 on paikalla myös perinneradioasema "Raili" osallistuen PRT20:een.
http://www.vesikko.fi/

tiistai 21. huhtikuuta 2015
Kerhon kevätleiri 25-26.4 Kontion majalla
Kakkosten kerho ry:n, OH2AA kevätleiri
Leiriaika on lauantai-sunnuntai, 25.-26.4.2015. Leiri alkaa lauantaina klo 10.00.
Paikkana on vanha tuttu Mellunkylän Kontion maja, osoitteessa Kukkaniityntie 10, 00900 Helsinki.
https://www.google.fi/maps/place/Kukkaniityntie+10,+00900+Helsinki/@60.2213193,25.0862705,16z/data=!4m2!3m1!1s0x46920f32ee19043d:0x632b8d7e7297281c?hl=fi
Paikalla on halukkailla mahdollisuus yöpyä sisätilassa, omat leiriytymisvälineet mukaan.
Alustava ohjelmaa:
- Lauantaina klo 10 leirinavaus
- Peräkonttikirppis, jokainen vastaa kirpuistaan
- Workkimista: HF- ja VHF-asemat
- Hernerokkaa, makkaran ja lättyjen paistoa, kahvittelua
- Nokkakusoilua
- Sunnuntaina klo 12, leiri päättyy
Leirimaksu on 5 euroa sisältäen kahvin tai teen.
Seuraa tiedotusta kerhon kotisivuilta osoitteesta www.oh2aa.fi.
Tervetuloa!
OH2AA Hallitus

maanantai 13. huhtikuuta 2015
Kakkosten Kerho - OH2AA: Vuosikokous 14.4 .2015 klo 18:00
Kakkosten Kerho - OH2AA: Vuosikokous 14.4 .2015 klo 18:00 Luolalla Kisällintie 12 aB1 Kokouksessa käsitellään sääntöjen vuosikokoukselle määräämät asiat.
Tervetuloa!
Hallitus
Tervetuloa!
Hallitus
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)