tiistai 15. joulukuuta 2015

Kerhon pikkujoulut

Kakkosten Kerhon pikkujouluja vietettiin tiistaina 15.12.2015. Porukkaa oli paikalla sankoin joukoin nauttimassa joulupuurosta, pipareista, tortuista sekä glögistä. Perinteiset arpajaiset osoittautuivat jälleen kerran erittäin suosituiksi ja ensimmäinen arpavihko loppuikin kesken. Esiin kaivettu toinen arpavihko takasi sen, että kaikki halukkaat saivat ostettua arpansa. Pääpalkintona arvottiin perinteinen herkkukori ja tällä kertaa onnettaren suosikki oli Tapio, OH2BRH.

Pikkujoulujen myötä kerhoillat jäivät joulutauolle 12.1.2016 saakka. Kakkosten Kerho kiittää kuluneesta vuodesta ja toivottaa kaikille oikein rauhallista joulua sekä hyvää uutta vuotta!

torstai 8. lokakuuta 2015

Mars-luento 17.11.2015, klo 18:00
Ph.D. Risto Pellinen, emeritus professor tulee kerholle esitelmöimään MARS - planeetasta.

Kaikki kiinnostuneet mukaan!
Tarjolla Kahvia/teetä ja pikku purtavaa.

 Hallitus

torstai 24. syyskuuta 2015

Syksyn 2015 tapahtumia

Syksylle 2015 on luvassa mm. seuraavia tapahtumia:

Tiistai 17.11 - Mars-aiheinen luento
Tiistai 15.12 - Pikkujoulut

Tervetuloa mukaan!

torstai 20. elokuuta 2015

Syyskausi 2015 on avattu!!

Tiistaina 18.8 avattiin kerhon syyskausi kerhon luolalla. Paikalla oli mukavasti porukkaa ja puheensorinan alta ei meinannut ajoittain kuulla edes omia ajatuksiaan !!
Kesän aikana on Kisällintie muuttanut muotoaan, tien reunaan on metsäkaistaleen ja parkkipaikan tilalle ilmestynyt rakennustyömaa.
Autot pitää jättää parkkiin aivan Kisällinkujan  Käskynhaltijantien puoleiselle sivulle mutkan tienoolle tai sitten Hirsipadontien varteen. Talon pihalle eivät kerholaiset saa autoja parkkeerata!
Samalla osoite on mennyt uusiksi katunimien muutoksen johdosta. Kerhon osoite on nyt Kisällinkuja 1 a B1.
Fyysisesti kerho on täysin samassa paikassa kuin jo pari viime vuotta, kadun nimi on vain muuttunut!!

Hyvää ja lämmintä (vihdoinkin..) loppukesää ja tervetuloa kerholle tiistaisin klo 18!!

73s de Hessu OH2LH, pj.

maanantai 8. kesäkuuta 2015

tiistai 12. toukokuuta 2015

Operaatio Vesikko 6-7.6 2015

Kerholaiset aktivoivat kerhon aseman, OH2AN/SUB, jälleen kansainvälisenä museolaivaviikonloppuna 6-7.6 Suomenlinnassa museosukellusvene Vesikossa.
Asemalla on HF asema ja käytettävät taajuudet ovat:
SSB:
3710kHz +-QRM
7070kHz +- QRM
14170kHz +-QRM

CW:
joka CW bandin (myös WARC:t) alusta 25kHz +-QRM

Asema on äänessä klo 11-18 SA kumpanakin päivänä.
Asemalla on useita operaattoreita.

Kaikki Vesikko - operaation QSO:t kuitataan Vesikko aiheisella QSL.:llä (ks. QRZ.com, OH2AA)

Lauantaina 6.6 on paikalla myös perinneradioasema "Raili" osallistuen PRT20:een.

http://www.vesikko.fi/




tiistai 21. huhtikuuta 2015

Kerhon kevätleiri 25-26.4 Kontion majalla

Kakkosten kerho ry:n, OH2AA kevätleiri

Leiriaika on lauantai-sunnuntai, 25.-26.4.2015. Leiri alkaa lauantaina klo 10.00.
Paikkana on vanha tuttu Mellunkylän Kontion maja, osoitteessa Kukkaniityntie 10, 00900 Helsinki.

https://www.google.fi/maps/place/Kukkaniityntie+10,+00900+Helsinki/@60.2213193,25.0862705,16z/data=!4m2!3m1!1s0x46920f32ee19043d:0x632b8d7e7297281c?hl=fi

Paikalla on halukkailla mahdollisuus yöpyä sisätilassa, omat leiriytymisvälineet mukaan.

Alustava ohjelmaa:

- Lauantaina klo 10 leirinavaus
- Peräkonttikirppis, jokainen vastaa kirpuistaan
- Workkimista: HF- ja VHF-asemat
- Hernerokkaa, makkaran ja lättyjen paistoa, kahvittelua
- Nokkakusoilua
- Sunnuntaina klo 12, leiri päättyy

Leirimaksu on 5 euroa sisältäen kahvin tai teen.
Seuraa tiedotusta kerhon kotisivuilta osoitteesta www.oh2aa.fi.

Tervetuloa!

OH2AA Hallitus

maanantai 13. huhtikuuta 2015

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Kakkosten Kerho Ry:n 85v lounas

Kerhomme perustamisesta on kulunut 85 vuotta 8.4.2015
Päätimme juhlistaa pitkää taivalta lounaalla, joka tarjoillaan Malmin lentoaseman GATE1 ravintolassa lauantaina 11.4.2015 kello 14:00 alkaen.

Menu
25€ / henkilö

Talon vihersalaatti, taikaöljy
Kolmen juuston salaatti
Raastekimara
Possun ulkofileettä, konjakkikermakastike
Paneroitua kampelaa, valkoviini-voikastike
Uunipaahdetut perunat
Hunajajuurekset
Kahvi/tee ja pieni makea jälkipala
Ruokajuomina vesi, kotikalja
Talon leipä, levite

Alkoholi
Ravintolassa on A-oikeudet. Alkoholi laskutetaan menekin mukaan noudattaen seuraavaa hinnastoa:
Alkumalja, olut, konjakki ja likööri 6€/kpl
Viini 28€/pullo

Pysäiköint:
Puomillinen alue on asiakkaillemme varattu, vaihdamme kassalla pysäköintiliput ilmaiseen ulosajokorttiin.

Sitovat lounasvaraukset, 25 eur /henkilö, viimeistään sunnuntaina 29.3.2015 mennessä sähköpostitse osoitteeseen kakkostenkerho(a)gmail.com tai puhelimitse Hessulle, OH2LH, 040 5228596.

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Vuoden 2015 tulevia tapahtumia

Vuoden 2015 tapahtumakalenteri on alkanut muotoutua ja alla on nähtävissä jo tiedossa olevia päivämääriä. Tarkempaa tietoa tapahtumista on tulossa sekä sivuille että kerhon kalenteriin.


17.2 - Luento: Piirilevyjen valmistus kotona, osa 2, Pena OH2G

11.4 - Kerhon 85v juhlat Malmin lentoasemalla (GATE1), alkaen kello 14. Tarkemmat tiedot ruokailusta tulossa pian.

25-26.4 - Kerhon Keväleiri, Kontionmaja, Vartiokylä

6-7.6 - Vesikko-peditio

torstai 1. tammikuuta 2015

Hyvää uutta vuotta 2015!

Kakkosten Kerho toivottaa kaikille erittäin hyvää alkanutta vuotta 2015! Kerhoillat jatkuvat joulutauon jälkeen 13.1.2015 alkaen totuttuun tapaan tiistaisin.